Kiroilua

Edelliseen postaukseen viitaten kerrotaan, että kaikki on nyt hyvin. Asiat on keskusteltu ja sovittu, sen jälkeen on mennyt oikein hyvin. Kiitos siitä.

Mutta projekti... Pylleröstä Tyllerö. Ei ole edennyt. Sain uuden ruokavalion ja lihaskuntotreeniä kovennettiin. Kaksi viikkoa olen syönyt ohjeiden mukaisesti ja treenannut kuin hullu. Painoa on tullut lisää 700g. Ja se ei ole lihasta, ei näin nopeasti. Tietysti paino voi heitellä kilonkin päivittäin, mutta koska tämä on ollut tämmöistä paskaa joulun jälkeen, niin mun hermot ei kestä sitä, että teen hiki hatussa töitä ja kiukuttelen makeanhimon takia ja tuloksia ei tule. Ironista on, että vaikka välillä olen elänyt kuin pellossa, syönyt hampurilaisia ja suklaata, leivoksia ja patonkeja niin paino ei noussut! Niin nyt sitten kun teen jotain oikein niin se nousee! Saatana.

PT sitten sanoi, että aloitetaan se dieetti nyt sitten aikaisemmin ja se käy minulle paremmin kuin hyvin. Minä haluan tuloksia, piste. On niin helvetin pitkä matka vielä maaliin, että tämä junnaaminen alkaa nyt riittää minulle. Haluan sentit pois vyötäröltä, kunnon perseen ja kivat hauikset. Punttia oon nostellu niin perkeleesti että hoh hoijaa. Mutta liikuntaa tulisi lisätä, PT sanoi että liiku niin paljon kun vain jaksat. Mun motivaatio lenkkeilyyn on vaan niin olematon. Aamuaerobinenhan olis hyvä päivän käynnistäjä, mutta mistä motivaatio? Perseestäkö? No joo, sieltä sen pitäisi tulla kun haluaisin hyvä pyllyn.

Tulipa tuosta mieleeni, että tämä miun projekti on nykyään oikeestaan puhtaasti sitä, että haluan näyttää hyvältä. Terveys on jäänyt toissijaiseksi. Tietysti ei ole väärin haluta näyttää hyvältä, mutta itsensä pitäisi hyväksyä läskineen kaikkineen ja mun itsetunto on tällä hetkellä ihan alamaissa. Ja se, että olen niin pirun hätäinen. Haluaisin niitä tuloksia NOPEASTI. Kärsivällisyys ei ole hyveeni. Pitäisi oikeasti ajatella enemmän sitä terveyttä, koska se on tärkein asia. Pitäisi ajatella sitä, että ei ole ollut selkäkipuja pitkilleen. Kunto on kohonnut ja jaksan paremmin. Mutta ne eivät pyöri päässä, vain se että paino ei putoa ja olen helvetin läski.

Pelkään, että motivaatio loppuu kohta täysin kesken. "Epäonnistuminen" pitäisi saada käännettyä draiviksi, mutta se on todella vaikeaa. Minulla taitaa olla asenneongelma.

Makeanhimo on ollut ihan saatanallinen tällä viikolla. Joka päivä,  monta tuntia. Olen ollut niin hermoheikko, että parisuhdekin on kärsinyt. Olen kiukutellut ja vittuillut ihan ilman mitään syytä. Anteeksi olen pyytänyt joka kerta, mutta morkkis on edelleen. Koska mieheni ei ole tehnyt mitään väärin.

Katson aina Jutta ja puolen vuoden superdieetit ohjelman. Se kannustaa, mutta olen myös kateellinen kun en saa samoja tuloksia aikaan. Syy on kyllä pelkästään itsessä. Olisin voinut treenata enemmän ja kaikki repsahtamiset ois pitäny jättää tekemättä. Siellä ihmiset laihtuu jopa 40 kiloa puolessa vuodessa, minä olen laihtunut 13. Onhan sekin jo jotain, mutta kuten sanoin, hätähousu haluaisi nopeita tuloksia. Ja tuloksia ei tule ilman treeniä ja ruokavaliota sekä kunnollista motivaatiota. Pelkään että mielenterveyteni syö motivaatiota. Nyt ois niin paljon aikaa vaan treenata ja kattoa syömisiä, niin silti ei ole saanut itseään tarpeeksi niskasta kiinni. Päässä pyörii vaan suklaapatukat, Arnoldsin donitsit, ravintolaruuat ja kebabit.

Millä saan asiat kuosiin? Voisiko joku kääntää päässäni muutamaa nappulaa?

Saatana

Minulla on mies, joka ei osaa pitää lupauksiaan.

Ihan kuin tämä elämä ei olisi jo muutenkin yhtä helvettiä.

En tiedä jaksanko.

Alamäkeä

Kaikki on jäänyt taka-alalle, niin liikunta, syönti kuin blogin päivittäminenkin. Kaksi viikkoa on mennyt ihan päin helvettiä.

Oikeastaan joulun jälkeen tämä homma on ollut ihan helvetin vaikeaa. Motivaatiota on hankala löytää. Se tulee hetkellisesti, kestää muutaman päivän, hyvällä tuurilla viikon mutta sitten taas kaikki repsahtaa. Viikon verran söin aivan mitä sattuu milloin sattuu. Toinen viikko lähti normaalisti käyntiin ja sitten alkoi lohtusyöminen.

Minulla on ollut henkisesti todella rankkaa ja se on näkynyt syömisessä että liikkumisessa. Ahdistaa ihan v*tusti lähteä ihmisten ilmoille, jos ei ole pakko niin en lähde. Paskoihin fiiliksiin on tullut sitten syötyä sellaista, mikä ei kuulu ruokavalioon. Olo on ollut ihan hirveä.
 En ole uskaltanut käydä vaa'alla, sillä lukemat ahdistavat. Ennen tätä kahta viikkoa kokonaispudotus oli tasan 13 kiloa ja tuntuu että tähän tämä nyt tyssää.

Paitsi että olen masennuksen takia halunnut nukkua, myös nuo hiilarit ovat väsyttäneet aivan törkeästi. Miten sitä ihminen voi olla niin saatananmoinen idiootti, että palaa takaisin siihen vanhaan paskaan vaikka se on todettu huonoksi!

Huomenna lähden pt:n kanssa lenkille. Minä toivon ja rukoilen että saan sieltä sitä kauan kaivattua motivaatiota ja positiivisuutta. Mielessä pyörii koko ajan ruoka, aivan koko ajan. Ja ne vielä pudotettavat kilot. Ainakin 30 vielä.. voi jeesus perkele. Tuntuu ihan mahdottomalta urakalta. Liian hitaalta. Haluaisin tuloksia niin nopeasti ja menee hermot. Yksi syy siihen motivaatiokadokseen olikin se, kun huhkin yhden viikon kuin hullu ja söin hyvin ja paino näytti vain 300g vähemmän. Meni hermot ihan tyystin, vaikka tiesin että tämmöistä tämä tulee olemaan. Nyt ei olla missään jenkkien Suurin Pudottaja kisoissa. 

Kaipaisin kovasti kaveria tähän hommaan. Kaveria kaipaisin muutenkin. Minulla ei ole täällä yhtään. Se ahdistaa. Olen ikävöinyt ystäviäni pari päivää todella kovasti, eilen itkin ja tänään olen soitellut ja jutellut ihmisille facebookissa. Se on sentään vähän helpottanut.

Mieskin voi taas huonommin. Se jäi uudestaan sairaslomalle. Minä tiesin jo silloin aikaisemmin, että hän meni töihin liian nopeasti.

Terapia loppui julkisella puolella, terapeuttini jäi äitiyslomalle. Nyt pitäisi etsiä uusi yksityiseltä puolelta. Toivottavasti B-lausunto menee kelalla läpi.

V*tun v*ttu. Ihan kamala stressi ja ahdistus kaikesta. Pessimistinen asenne. Ja se ei tee hyvää.

Tarvitsisin paljon enemmän pt tapaamisia, mutta minulla ei yksinkertaisesti riitä rahat. Raha-asiatkin siis ahdistaa kaiken tämän muun päälle. En tiedä millä hitolla maksan ne psykologien tutustumiskäynnit kun etsin sitä terapeuttia. Saatana.

Kiroilenpas hirveästi. Anteeksi. Mutta nyt on heikko hetki, sallittakoon se minulle.

Toivottavasti teillä menee paremmin. 

Treenin maku, hyvä maku.

Sain aikaiseksi tänään herättyäni mennä salille ja tein täyden treenin täydellä teholla. Fiilis on mahtava. Reidet meinasi vähän mennä jumiin mutta pitkä venyttely ja palautusjuoma auttoivat. 

Illalla oli sitten ensimmäiset Taiji treenit ja voin kyllä sanoa, että se on laji jota olen etsinyt. Ei ihme, että se on kiehtonut minua. Vaikka pidän paljon itseni haastamisesta ja hikitreenistä, tuollainen rauhallinen ja meditatiivinen laji tuo loistavaa vastapainoa. Pääsee keskittymään itseensä sekä kehoonsa ja sen liikkeisiin sata prosenttisesti. Keho tulee notkistumaan ja lihakset kehittymään, aivan varmasti. Odotan myös paljon sitä mitä se tekee mielelle.

Näillä fiiliksillä kuluvaan viikkoon. Torstaina on tapaaminen personal trainerin kanssa ja illalla taas taiji. Katsotaan jos huomennakin jaksaisi herätä aikaisin salille ennen terapiaa. 

Tsemppiä teille kaikille!

Ruotuun!

Nyt on taas palattu ruotuun ruokavalion osalta. Ostin loppuviikosta jopa puhdistuskuurin luontaistuote kaupasta, että jouluna tuleen pöhötyksen saisi tästä kropasta veks. On ollut ihanaa syödä taas kasvispainotteisesti ja terveellisesti, ei ole tarvinnut kärsiä turvotuksesta ja närästyksestä. Liikuntamotivaatio on ollut edelleen hakusessa ja nyt kun pakkanen nousi yhtäkkisesti, lenkkeily ei huvita sitten ei ollenkaan. 

Mutta! Voitin yhden liikuntaan liittyvän pelkoni kuitenkin viime viikolla! Ilmoittauduin nimittäin ryhmäliikuntaan ja lajina on Taiji! Olen ollut pienestä asti kiinnostunut kamppailulajeista, mutta en ole koskaan uskaltanut ilmoittautua kursseille. Liikuntatunneilla saadut traumat ovat olleet aina esteenä, puhumattakaan isän painostuksesta, perfektionistisesta tavoittelusta ja arvostelusta. (nyt kyllä isä on siinä suhteessa muuttunut, onneksi!) Tunsin oikein konkreettisesti kuinka sysäsin sen pelon syrjään. Taiji on kiinnostanut minua jo useamman vuoden, sillä siihen liittyy vahva meditatiivinen puoli. Ensimmäiset treenit ovat huomenna ja odotan sitä todella innolla! Kurssi kestää reilut kolme kuukautta ja harjoitukset ovat kahdesti viikossa. 

Ajattelin mennä huomenna myös salille. Edellisestä kerrasta onkin aivan turhan pitkä aika. Se lähteminen, aikaan saaminen on sitä vaikeinta. Kehtuuttaa niin perkeleesti, siksi en viime viikollakaan saanut persetteä ylös penkistä. Mutta nyt on jo sellainen olo että SAATANA, läski liikkumaan ja äkkiä. Uimahallikortissakin olisi vielä 9 kertaa käyttämättä, ois kiva käydä sielläkin. Vesijumppakin kiinnostaisi, mutta siitä pitää vissiin maksaa vielä ekstraa. Rahahommat vähän meinaa painaa päälle kun tämä ruokavalio on vaan niin pirun kallista. Mutta ei auta. Olisipa oma kasvimaa, vaikka eihän talvella mikään kasva :D

Mutta nyt tsemppiä! Tsemppiä niin perkuleesti niin minulle kuin teille kaikille. Läski lätisemään ja kilot pois! Tervetuloa terveempi elämä!

Välillä pitää kadota että voi taas löytää

Enpä ole päivittänyt blogiani kamalan pitkään aikaan. Ennen joulua näki oikein mahtavia tuloksia kuvien muodossa ja fiilis oli loistava. Pudotettuja kiloja oli yhteensä 12.7, senttejä vyötäröltä on lähtenyt 9. Laitanpa tähän kuvat teillekin nähtäväksi, kasvoni olen tietysti peittänyt koska tahdon pysyä anonyymina :)

 

 

 

Kuvat ovat oikeastaan paras tapa nähdä tulokset, sillä vaaka ei aina kerro kaikkea ja peilikuvalleen sokeutuu. Olen todella tyytyväinen tuloksiin ja on ihan kamalaa katsoa miten helvetin turvonneessa kunnossa olen ollut syksyllä. Enhän minä vieläkään pieni ole, mutta parempaan päin ollaan menossa.

Joulu oli vapaata syöntiä ja otin sen kyllä ehkä liiankin kirjaimellisesti. En ole uskaltanut käydä vaa'alla sen jälkeen. Mielessäni pyöri vaan tuleva kuvateidenäyttelyni enkä osannut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen. Liikunta jäi kokonaan pois ja ruokarytmi oli päin helvettiä. Soimasin itseäni joka päivä, mutta en löytänyt motivaatiota mistään. 

Näyttelyn avajaiset olivat 2.1 ja sen jälkeen stressi hävisi. Otin päivän rennosti ja juhlistin itseäni muutamalla lasillisella kuohuviiniä. En ollut juonut yli kolmeen kuukauteen. Enkä kaipaa alkoholia, toivoisin että minun olisi yhtä helppoa olla erossa makeasta kuin alkoholista.

Lauantaina juhlistimme mieheni kanssa vuosipäiväämme! Olimme kylpylähotellissa ja söimme kunnon pihvit ja hotelliaamiaisen. Eilen ajattelin että nyt, nyt tämän on loputtava. Kroppa on niin tukossa kaikesta rasvaisesta, että vatsa oikein huutaa salaattia ja kevyttä ruokaa.

Laitoin viestiä äsken personal trainerilleni ja sanoin että on ollut vaikeampaa, mutta nyt olen löytänyt taas itseni ja syyn siihen, miksi halusin aloittaa terveemmän elämän ja pudottaa painoa. Morkkis on edelleen, mutta kun taas pääsen liikunnan makuun ja ruokarytmit ovat kohdillaan niin homma alkaa taas luistaa. Ja mieheni on minulla jatkuvana tukena, josta olen todella kiitollinen. 

Painoa on kuitenkin pudotettava vielä ainakin 30 kiloa, että mahtuisi kokoon 40. Ehkä enemmänkin, mutta en ota siitä stressiä. Tämä on kuitenkin loppuelämän muutos niin paino tulee putoamaan aivan varmasti. Välillä hitaammin välillä nopeammin.

Kuinkas teillä on vuosi vaihtunut?

Kannustetaan toisiamme! Sillä kannustusta minä ainakin tarvitsen!

Torstai tunnelmia

Fiilikset ovat vaihdelleet elämäntaparemontin suhteen edelleen. Ehkä suurimmaksi osaksi olen kuitenkin ollut taas positiivinen, mutta heikkoja hetkiä on tullut. Silloin rehellisesti sanottuna vituttaa. Mun on vähän vielä vaikeaa sulatella sitä että tämä on niin pirun hidasta. Väkisin aina tulee mieleen Suurin pudottaja ohjelma, jossa ne laihtuu useamman kilon viikossa... mutta sitten taas ajattelee että "No, onko se siten kuinka terveellistä ja pysyvää?" Huoh. Kai tämä tästä.

Tällä viikolla on salitreeninä aerobisempi versio. En malttanut olla kokeilematta hölkkäämistä juoksumatolla ja jaksoin odotettua paremmin! Yllätin siis itseni. Vaikkei minun olisi vielä järkeä tällä painolla juosta, mutta olin niin utelias että oli pakko kokeilla miten kunto on kasvanut. Kuntopyörällä polkeminen ottaa kyllä vielä ihan pirusti etureisiin, mutta toivottavasti muutaman viikon päästä sekin on kivuttomampaa.

Minulla on tänään SCID- testi. Eli siinä testataan  kaiken maailman... mikähän olisi se oikea sana? No kuitenkin, siinä saadaan tietää että onko minulla esimerkiksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jännittää hieman, mutta olen yleisesti ottaen todella levollisella mielellä, sillä minusta on hienoa (mahdollisesti) saada tietää, mikä hitto minua vaivaa. Jos minulla todetaan jokin sairaus, niin sitä osataan hoitaa ja siihen annetaan oikeanlainen lääkitys. Ei tarvitse enää seilata. 

Miehen kanssa menee todella hyvin. Muutama hänen ystävänsä on vieraillut meillä tällä viikolla ja olen kestinnyt heitä kaiken maailman herkuilla ja olen saanut kovasti kehuja ruuanlaittotaidoistani. Siitä tulee aina hyvä mieli. Kävimme jopa mieheni kanssa eilen yhdessä salilla! Olemme aikaisemmin sopineet, että salihommat hoidamme erikseen että saamme rauhassa treenata, mutta koska miehen omat kaverit peruivat eilisaamuna salille menon niin ehdotin sitten hänelle josko hän haluaisi lähteä minun mukaani. Ja se meni todella hyvin! Molemmat teki oman juttunsa ja välillä kävimme kannustamassa toisiamme. Minulle tuli todella hyvä mieli! Melkein toivoisin että tätä tapahtuisi useammin. On ollut myös puhetta että alkaisimme lenkkeilemään yhdessä, ja toivottavasti sekin tapahtuu. Minä pidän kun meillä on yhteistä tekemistä. Eilen illalla pelasimme yhdessä Xboxia! Meillä oli todella hauskaa!

Tällaista tänne. Mitäs teille kuuluu?